Taikatalvi oli parhaimmillaan, ja oltiin Veeran kanssa päätetty lähteä maastoon. Minä ratsastaisin Twistillä, Veera Haltilla, ja Ronja sai tulla mukana vapaana. Oma olotila oli vähän sekava, aamun huolet kulki yhä mukana, ja mietin oliko nyt oikea hetki lähteä. No, aina voi kääntyä takaisin, ajattelin. Oltiin niin kauan haaveiltu siitä, että mentäisiin Veeran kanssa koko hevoslauma mukanamme lenkille, ja nyt oli siihen sopiva tilaisuus.

Twisti kulki innokkaasti eteenpäin allani, talutin Ronjaa käsihevosena mukanamme, Veera ratsasti Haltilla meidän perässä. Talven arktinen viime puhalsi kovaa, hevosilla oli paljon virtaa ja ne ottivat vähän väliä ravipätkiä, jouduin pidättämään Ronjaa jottei se menisi minusta ja Twististä ohi. Tomppu-koira juoksenteli vapaana meidän edellämme. Vähän jännitti, mietin mitähän lenkistä tulee, vielä kun kohta päästäisin Ronjan vapaaksi.

Peltojen välissä tuuli niin kovaa ettei meinannut kuulla mitään. Huusin Veeralle, että uskaltaakohan Ronjaa päästää vapaaksi, ettei se vaan lähde yksin takaisin kotiin? Veera huusi, että varmaan Ronja vain rauhoittuu kun se pääsee vapaaksi. Ja niinhän se oli, Ronja rentoutui heti kun päästin sen narusta irti. Twistikin rentoutui ja samoin minä, katsellessani ihanaa pientä hevostani kulkemassa onnellisena meidän edellä.

Uskalletaankohan ravata tai laukata? Jos hevoset vaan lähtevät…? Huusin taas Veeralle. Edelleen nimittäin jännitän maastossa laukkaamista, siis muiden kuin Ronjan kanssa. Veera huusi minulle, että Twisti ja Halti kyllä laukkaavat rentoina, että kokeillaan vaan.

Ronja oli siirtynyt kulkemaan edellämme, huusin viiman yli sille ”Ravataan Ronja!” ja vähän maiskautin, Ronja siirtyi pehmeään raviin, ja Twisti ja Halti seurasivat perässä. Luminen metsä levittäytyi ympärillämme, puhdas hanki pöllysi allamme ja me ystävykset nauroimme yhdessä! Ronja ravasi iloisesti, sen yllä oleva keltainen heijastinliivi kääntyi sivuilta ylöspäin, ja näytti ihan kuin Ronjalla olisi ollut pienet keltaiset siivet! Ronja oli kuin ihana pikku sitruunaperhonen!

Twisti kuunteli minua täysin, ja viimeisetkin jännityksen rippeeni haistuivat. Ronja ravasi edellä kun pyysin Twistiä nostamaan laukan. Twistin laukka oli pehmeää ja pyöreää kuin keinuhevosella, Haltin pehmeät askeleet kantautuivat meidän perässä ja Ronja laukkasi edellä iloisesti. Jonkin aikaa laukattuamme hiljensimme hevoset käyntiin, olo oli onnellinen. Koti häämötti edessämme, ulkovalot loistivat lumisateen keskellä. ”Ajattele, että tää on niinkuin meidän kotona!” Huusin Veeralle. ”Heppatytön unelmaelämää!” Huusi Veera nauraen takaisin.