Sanni Seppelin logo
KUVATAITEILIJA

Sanni Seppelin

Sanni Seppelin on Jyväskylässä asuva kuvataiteilija. Hevoset ovat aina olleet tärkein asia Sannin elämässä sekä suurin inspiraatio hänen taiteessaan. Hevosten kanssa tärkeintä Sannille on aito ystävyys ja se, että tunne on molemminpuolinen. Hevonen on Sannille tasavertainen ystävä ja tätä hänen maalauksensa ilmentävät.
 Sanni on opiskellut taidetta eri taidekoulussa, ja valmistui kuva-artesaaniksi Pekka Halosen akatemiasta pääaineenaan taidemaalaus.


Image
Tärkeintä elämässä minulle on yhteys luontoon ja eläimiin ja sitä kautta omaan itseeni.

Kasvoin Helsingissä ja jo lapsena minulle oli selvää, että se mitä elämässä tahdon tehdä, on maalata ja olla hevosten kanssa. Kuvataide yläasteelta jatkoin opiskelemaan taidetta kuvataidelukioon, josta polku johti opiskelemaan lisää taidetta Pekka Halosen akatemiaan. Vuonna 2013 muutin hevoseni perässä Jyväskylään, jonka rauhalliseen rytmiin ja kumpuileviin maisemiin kotiuduin.

Toimin pitkään sivutoimisena yrittäjänä, kunnes siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi vuonna 2023. Vuosien varrella olen kuvittanut kirjoja, tehnyt sarjakuvia ja kuvituksia lehtiin ja mainoksiin, maalannut muraaleja ja erilaisia tilaustöitä, sekä toteuttanut logoja yrityksille.

Image
Taiteen tekeminen on matka, jonka määränpäätä ei aina tarvitse tietää. Maalatessa uppoudun ajattomaan läsnäolon tilaan, jossa lyhyt hetki voi tuntua ikuisuudelta ja toisinaan taas monta tuntia hujahtajaa hetkessä. Välillä on hyvä pitää tauko, hengähtää ja katsoa vähän kauempaa.
Image

Taiteen tekemisen ohessa olen viettänyt kaiken aikani hevosten kanssa.

Elämäni aikana olen ollut kolmen hevosen omistama ja yhteisiä kavioliittovuosia onkin kertynyt heidän kanssaan jo yli kaksikymmentä. Hevosten kanssa tärkeintä minulle on aina ollut aidon yhteyden ja ystävyyden löytäminen, se että tunne on molemminpuoleinen. Hevonen on minulle tasavertainen ystävä.

Lisää ajatuksiani hevosista pääset lukemaan blogistani.


Image

Hevosten kanssa tärkeintä minulle on aito yhteys ja ystävyys, se että tunne on molemminpuoleinen.
Videolla minä ja hevosrakkaani Ronja.